Olen Arabiemiraateissa asuva kestävyysurheilija, jolle omien rajojen hakeminen ja niiden testaaminen on elämän punainen lanka. Juoksu on yksi ehdottomasti tärkein niistä.

Intohimona on myös korkeiden vuorten kiipeäminen ja tähän mennessä olen kiivennyt katsomaan maailmaa mm. Mt.Everestin, Lhotsen ja Manaslun huipulta.


sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kausi 2018 jo hyvässä vauhdissa

On varmasti aika taas päivittää kuulumisia myös tänne blogin puolelle. Nykyään tuo sosiaalinen media on käytössä sen verran paljon että aina meinaa tämä blogin päivitys unohtua.

Maaottelun jälkeen tein yhden Nepalin työreissun Lobuche-East:lle (6119m). Samalla pidin niin sanotun ylimenokauden eli olin juoksematta vuorilla melkein kolmisen viikkoa. Reissu onnistu hyvin, oli ihan käydä Nepalissa ja vuorilla ja mikä tärkeintä suurin osa porukasta pääsi huipulle ja turvallisesti alas . 
Aventuran jengi Lobuchen huipulla
Sain kuitenkin aika sitkeän keuhkoputken tulehduksen joten paluu treenien pariin ei sujunut ihan suunnitelman mukaan. Mutta nyt näyttää hyvälle ja toivon mukaan pysyy kunnossa eikä enää takapakkeja tule.

Dubaissa olen kilpaillut pari 10km kilpailua maaottelun jälkeen, toinen ennen Nepalin reissua (34.32) ja toisen viimeksi eilen Fujairahissa. Aika 34.02 (10,18km) antoi hyvän vahvistuksen siitä että lihaksisto ja tämän hetkinen kunto valmiina koviin treeneihin jota seuraavan 1,5 kuukauden aikana odotettavissa. 


Olen meinaan nyt matkalla Keniaan, Itenin harjoitusleirille. Olen Keniassa 6 tammikuuta asti ja sitten on tarkoitus saada vielä muutama hyvä vauhti treeni alle merenpinnan tasolla ennen Dubain maratonia. Eli juoksen Dubaissa tammikuun 26 seuraavan maratonini.
Valinta tämän kauden pääkilpailuun eli EM-kisoihin tuli ensimmäisten urheilijoiden joukossa. Se on todella hieno juttu sillä nyt voin startata Dubain maratonille ilman ”tuloksen teko painita”. 




torstai 7. syyskuuta 2017

Ruotsi-ottelu, heijaa Suomi

Olipa hieno kokemus olla mukana tässä ainutlaatuisessa ja perinteisessä kisassa! Ruotsi ottelulla on pitkät perinteet, ensimmäistä kertaa se järjestettiin 1925 ja muutamaan vuotta lukuun ottamatta se on koonnut aina yhteen Suomen ja Ruotsin parhaat urheilijat taistelemaan mestaruuksista joukkuehengessä!


Tänä vuonna kisat järjestettiin Tukholman Olympia stadionilla. Lähdin matkaa Suomesta muun joukkueen matkassa ja olimme Tukholmassa jo perjantaina. Minulle oli myös uusi kokemus olla näin ison joukkueen mukana. Tällä kerralla pääsin myös itse seuraamaan kisoja ja kannustamaan Suomen joukkuetta koska 10 000m oli ohjelmassa sunnuntaina.

kävelyä oli hieno päästä seuraamaan näin läheltä!

Nuorten kisat oli myös samanaikaisesti ja oli hauska seurata kuinka kovalla tsempillä ja hyvällä fiiliksellä juniorit taistelivat voittoon. Hieno yhteensattuma oli myös se että ottelun yhteydessä järjestettiin koulujen välinen viestikilpailu. Suomesta edustanut koulu oli Tesoman koulu jossa olen itse kouluni käynyt.

Joukkuehengen kohotusta ennen starttia!
Sunnuntaina oli meidän  naisten10 000m vuoro taistella Suomelle pisteitä. Minä, Sandra Eriksson ja Saara Nikander oli Suomen edustajia. Ruotsilta oli yksi kova nimi, Meraf Bahta joka oli jo urakoinut viikonlopun aikana useammassa matkassa. Bahtalla on todella kova 10 000m tilastoaika 31:13.06 ja Euroopan kärki tältä kaudelta. Eli ″melkeinpä″ tiesin kuka kisan tulee viemään mutta toki emme tienneet mikä tulee olemaan Bahtan taktiikka ja muiden Ruotsalaisten. Olin ennakkoon suunnitellut että lähden juoksemaan 1.20min kierroksia eli siihen 3.20min/km vauhtiin. Sandra ei ollut varma omasta kunnostaan ja vauhdista, sillä takana oli ollut pitkä toipuminen. Eli ainoa mahdollisuus Bahtaa vastaan oli yrittää omaa ennätystä ja parastaan. Eka kierroksen meni minun vetämänä, Bahta siirtyi kärkeen muistaakseni heti tokan kierroksen jälkeen mutta vauhti oli sen verran kiihtyvää että olisi ollut minulle tuho jos olisin siihen jäänyt roikkumaan. Itse sain juostua suht tasaisen kisan ja muutaman kierroksen jälkeen kierrokset alkoivat mennä siihen 80s. hujakoille. Ekat kierrokset meni pikkasen alle ja muutama kierros muutaman sekunnin yli mutta muuten aika lailla ehjä juoksu. Olin ennakkoon vähän jännittänyt miten 10km tuntuu radalla sillä edellisestä kerrasta on 11 vuotta! Eli oli jo aikakin käydä radalla vierailulla ;) Täytyy sanoa että yllättävän helposti se kumminkin meni. Kun jäljellä oli 10 kierrosta niin silloin alkoi kierrokset mennä tosi nopeasti ja kun jäljellä oli 2 kierrosta niin tajusin että senhän on kohta ohi! Viimeisellä kierroksilla ohitin  Sandran ja jos Ruotsalaiset olisi siinä vaiheessa uhannut Sandraa olisin jäänyt vetämään mutta kun niistä ei ollut vastusta niin annoin mennä. Loppu aika 33:18.08 oli uusi oma ennätys! Radalta jäi tosi hyvä maku ja oli hieno päättää tämä kausi tähän kisaan! Nyt kyllä en malta olla näin pitkään pois radalta…

Suomen super kovat naiset 😀 
Olen kotona Dubaissa ja nyt seuraava kuukausi on ns. voima jakso jossa jonkin verran enemmän mäki juoksua ja kuntopiirejä. Pidän lokakuussa sitten ns. ylimenokauden kun lähden työmatkalla Nepaliin. Lobuche-East:lle ja silloin leppoisia trekkaus päiviä edessä ;)

t. Anne-Mari

Eurooppa jäi taakse tältä kesää mutta ensi vuonna nähdään taas!





  

tiistai 29. elokuuta 2017

Lontoon MM-kisat

Nyt kun MM-kisoista on kulunut jo tovi, niin on hyvä vetää yhteen kisa mietteitä. Olen palannut sähköttömästä saaristo ∕ mökki elämästä takaisin city arkeen ja huomaan kuinka hyvin mieli ja keho on ehtinyt  palautua. Vaikka mökillä onkin aina joku projekti meneillään ja tuntuu että koskaan ne ei lopu, niin kumminkin se on mielestäni yksi paras ″akkujen lataus″ paikoista. Toki nyt kun normaalit treenirutiinit alkaa rullaan niin arjen pyörittäminen on näin mantereella huomattavasti helpompaa.
  
Lontoon kisareitti ei ollut kaikista nopeimmasta päästä, muutama tiukka mutka ja kaksi loivaa nousua joka kierroksella. Juostiin siis neljä kierrosta samalla reitillä. Yleensä arvokisoissa juostaan sellaista reittiä joka on kuvaus- ja katsojaystävällinen ja Lontoon reitti sitä kyllä oli. 

melkein estejuoksuksi meni välillä...

Kannustus oli huikeata koko matkan ja olin todella yllättynyt kuinka paljon Suomalaisia ja tuttuja reitin varrella oli. Kiitos kaikille kannustuksesta!
Juoksin vajaa puoleen väliin kärkiryhmässä ja siinä oli hyvä juosta. Juoksu oli hyvin kontrolloitua ja alku sujui ongelmitta. Tiesin että jossain vaiheessa tulen tipahtamaan kun kärki lisää vauhtia mutta siinä vaiheessa piti vaan keskittyä entistä enemmän omaan juoksuun ja vastaantuleviin selkiin. Juoksun ″heikoin hetki″ oli 28km kohdilla ja silloin tuntui että kaikki energia meni vauhdin pitämiseen eli juoksusta hävisi se alun rentous. Onneksi ei mitään pahaa tsippaamista tullut ja sain juostua silti maaliin, ilman mitään isoja ongelmia. Lopussa sain hyviä välitietoja edessä olevista juoksijoista joka tsemppasi kun tietää että edessä on mahdollisesti ohitettavia juoksijoita.

tässä vielä kärjen vauhdissa
Puuskainen tuuli ei tuntunut haittaavan alussa mutta tokalla puoliskolla kun vedin suurimman osan yksin niin huomasin että tuuli vaikutti jonkin verran juoksussa.
Taktiikka oli juosta omaa ennätystä mutta sitten kun huomasin että se ei tule onnistumaan niin silloin keskityin siihen että saan juoksun loppuun asti mahdollisimman hyvänä.
Maaliin tultua ensimmäinen fiilis oli pettymys. Kun sitten kuulin sijoituksen 25 (7 eurooppalainen) ja vähän pääsi analysoimaan kilpailua Simon ja Jannen kanssa niin mieli parani kummasti.

loppusuoralla

Kaiken kaikkiaan Lontoosta jäi hyvä mieli ja todella kova motivaatio ensikaudelle!
Ja hei kauden päätös on pian käsillä sillä starttaan sunnuntaina Ruotsi-ottelussa 10 000m! Vitsi vähän jännää miten radalla sujuu…



t. Anne-Mari

perjantai 4. elokuuta 2017

Lontoo MM-kisat ovella

Vihdoinkin kauden päätavoite käsillä ja ihan huikean hyvällä fiiliksellä! Saavuin eilen tänne Lontooseen ja nyt pari päivää lepoa, hiilareita ja sitä kisahengen kohotusta. Tänään Janne ja Simo myös saapuvat tänne eli läheisimmät tukijoukot mukana 😃

Font Romeun leiri oli todella onnistunut ja melkein haikeilla mielillä lähdin sieltä mutta leirin on hyvä loppua aikanaan. Ensivuonna sitten uudelleen!

kaksi kuukautta tässä pikkuruisessa huoneessa...
Sunnuntaille pitäisi olla kelpo sää luvassa ja reittikin on tasainen eli uudelle ennätykselle kaikki mahdollista. Sunnuntain klo.14.00 (GMT) pääsen vihdoin vauhtiin Lontoon kaduille! 

t. Anne-Mari

Kick the heels up! 



tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kisailua Ranskassa ja Suomessa

Pitkään korkeanpaikanleirin on hyvä käydä piipahtamassa myös alempana merenpinnan tasolla. Minulle se merkitsi paria kilpailua, toinen Nauvossa ja toinen Toulousessa.

Eka kevennys leirityksessä oli pika visiitti perinteisessä Möviken Runtissa, Nauvossa heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Oli tosi mukava osallistua seurani kisatalkoisiin ja tavata Nagu If:n muita jäseniä. Kisapäivä oli jälleen kerran aurinkoinen kesäsää, saaristoa parhaimmillaan! Tosi saimme aika mukavan vastatuulen viimeiselle 3,5km:lle mutta muuten kisa olikin täyttä nautintoa minulle. Juoksu kulki hyvin, huomasi että mäkiä on tullut treenattua täällä Font Romeussa ja loppuaika 37.36min, 10.74km oli sitä mitä aavistelin. Voitto ja uusi reittiennätys.

No 1, mikä kunnia!

Takaisin Ranskaan sain mieleistä matkaseuraa kun Janne liittyi mukaan harjoittelemaan ja seuraavana viikonloppuna starttasimme Toulousissa, La Corrida pedestrede 10km kisaan.
Sää oli todella lämmin, vielä klo.21.00 oli 30ºC kun starttasimme. Reitti oli todella mutkikas. Se kulki ihan Toulousen keskustassa kapeita katuja ja kujia seuraten, matkalla oli pari sillan ylitystä ja maaliin juoksimme Place du Capitolelle. Vaikka reitti oli minun juoksurytmilleni ″haastava″ monen jyrkän mutkan hidastamis- ja kiihdytysvaiheen suhteen, niin kisa oli yksi parhaista ja mieleenpainuvimmista. Reitillä oli erittäin paljon kannustusta, lähdössä ja maalissa ihan karnevaali meininki. Matka on virallisesti mitattu vaikka gps ei oikein reitillä mukana pysynytkään. Juoksin naisten sarjan voittoon aikaan 34.14. Toulousen kisa on ehdottomasti koettava uudelleen ja ensi kerralla osaan varautua noihin mutkiinkin… http://corridapedestredetoulouse.com/pages/resultat2017.php?Item=4&sm=45


Kiitos Toulouse! Ensi vuonna nähdään 


Nyt edessä on vielä kaksi kovaa harjoitusviikkoa ja sitten alkaa keventely kohti Lontoon MM-kisoja!


t. Anne-Mari 

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ratatreenin jälkeistä palautumista Font Romeussa



Palautuminen on erittäin tärkeä osa kovassa harjoittelussa. Kovien treenien jälkeen jääkylpy, ruoka ja päiväunet on parasta palautumista!


Treenit sujuu hyvin ja perjantaina kohti Toulousen 10km kisaa!